kainuu pääkuva

Kainuun kuvaus

Kainuu

Kainuun maakunta on lähes Belgian kokoinen alue, jossa asuu noin 72 000 asukasta. Kainuu sijaitsee keskellä Manner-Suomea Oulujärven ympärillä, valtateiden 5 ja 22 varrella. Maakuntakeskus Kajaanissa on sekä lentoasema että rautatieasema. Kuhmossa sijaitsee Vartiuksen kansainvälinen rajanylityspaikka. Kainuusta on hyvät rautatie- ja valtatieyhteydet myös Pohjois-Karjalassa sijaitsevalle Niiralan rajanylityspaikalle.

Kainuu on vetovoimainen asuinpaikka ja matkailukohde, joka tunnetaan metsäisistä vaaramaisemista, laajoista luonnonsuojelualueista, runsaista vesistöistä sekä monipuolisista kulttuurin ja liikunnan mahdollisuuksista. Kainuu on Suomen lumisinta seutua. Neljä selkeää vuodenaikaa sekä Kainuulle tyypillinen erämaaluonto tarjoavat oivia kohteita luonnon ja petoeläinten katseluun ja kuvaamiseen.

Maakunnan runsaat luonnonvarat ja puhdas luonto luovat erinomaiset puitteet alueen yritysten kasvulle. Kainuussa on korkeaa ICT-alan, metalliteollisuuden, biotalouden, matkailun sekä hyvinvoinnin, liikunnan ja huippu-urheilun osaamista. Kainuussa on vahvaa pelialan, eSport- ja datakeskusosaamista sekä koulutusta, jossa kehitetään muun muassa virtuaalisen ja lisätyn todellisuuden (VR ja AR) sovelluksia.

Ainutlaatuinen matkailun, liikunnan ja urheilun yhdistelmä houkuttelee matkailijoita, kuntoilijoita ja huippu-urheilijoita harjoittelemaan, lomailemaan sekä asumaan ja opiskelemaan Kainuuseen. Matkailijoita käy Kainuussa vuosittain noin 14 kertaa pysyvien asukkaiden määrän verran.

linkkilista kainuu